Hidasta

Välillä kannattaa rauhoittua ja hidastaa omaa elämää. Suomessa rauhoittuminen ja kiireisen arjen hidastaminen onnistuu hyvin luonnossa ja metsän rauhassa.

Hitaudesta tulisi tehdä osa Suomi-brändiä, ehdottaa Sirkka Heinonen Yle Hämeen haastattelussa. Heinonen toimii tulevaisuudentutkimuksen professorina Turun kauppakorkeakoulun Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa.

– Kiirehän on tietoyhteiskunnan musta surma ja nyt on nousemassa hitauden vallankumous, tarve hiljaisuuteen, hitauteen ja pysähtymiseen. Sitä tarvitaan yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Esimerkiksi työelämässä ovat tehokkuusvaatimukset menneet jo äärimmäisyyksiin, Heinonen sanoo.

Heinonen kaipaa hitauden kulttuuria työelämän lisäksi muillekin elämän aloille. Hänen mielestään hitaudesta tulisi tehdä myös osa Suomen maakuvaa.

– Slow Suomi olisi erinomainen piirre Suomi-brändiin. Mutta tämä vaatisi kokonaan uudenlaista ajattelutapaa, sen myöntämistä, että hitaus ei ole laiskottelua eikä joutilaisuus tehottomuutta, Heinonen sanoo.

– Meillä Suomessa on jo luontaisesti valmiina erinomainen maaperä hitauden kulttuurille. Kesämökkikulttuuri, saunat, merenrannat, puistot, hienot rauhalliset luonnonympäristöt, ne ovat meillä valmiina, emme vain osaa hyödyntää niitä tarpeeksi.