Tamperelainen: "Hiihto-Suomi on historiaa"

PÄIVÄN MIELIPIDE: Keskiviikko 17. Helmikuu 2010 11:36:00 Kommenttia (0) (68)(61)

Tamperelainen -lehden olympiabloggaaja A.-P. Pietilä väittää, että suomalaisten huono menestys Vancouverissa vaikeuttaa työtä Suomen maakuvan rakentamiseksi.

"Suomessa on turha pohtia maabrändiä, jos brändin rakennuksen keskeinen tekijä, urheilu, on solahtanut sohjon sekaan. Hollanti, Saksa ja Ranska rakentavat ulkoisia mielikuvia itsestään Vancouverissa urheilun ja hyvien tulosten kautta. Hollantilaiset ovat pukeutuneet kirkkaisiin oranssiin vaatteisiin, jotka huomiovärinä näkyvät niin urheilijoiden kuin kisaturistienkin vaatteissa. Venäläiset ovat puna-valkoisissa vaatteissa, joita koristavat tsaarin kaksipäiset kotkat."

Pietilän mukaan suomalaiset voisivat ottaa mallia myös kisajärjestäjien tavasta tuoda esiin kanadalaista identiteettiä.

"Kisat näkyvät kaikkialla ja kanadalaiset osoittavat suurta kiinnostusta muita kansoja kohtaan. Samalla he kuitenkin tuovat reilusti esille omat onnistumisensa ja menestyksensä. Tässä olisi opeteltavaa suomalaiselle itsetunnon kohottajille. Yksi pieni esimerkki itsetunnosta ja kansalaisylpeydestä ovat kisatuotteet. Niissä kuvastuu kanadalainen perinne, jonka tekstiilikuvioihin kuuluvat punamustat ruutukuviot. Niitä on käytetty metsureiden työpalttoissa. Kukaan ei häpeä 'junttimaista' menneisyyttä ja maan raavasta historiaa, vaan niistä ollaan aidosti ylpeitä."

http://www.tamperelainen.fi/Paikallisuutiset/Kolumnit/Hiihto-Suomi-on-historiaa







eZHumanCAPTCHACode

Tilaa: RSS RSS Syöte

Mikä sana kuvaa Suomea?

Viikon kysymys

Vietätkö kesän Suomessa?

KylläEi

Viikon haastattelu

Skotlannin opetusministeri Mike Russell ylistää pohjoismaista koulutusjärjest...
Lue lisää…