Ruokakulttuuri

Suomalaiset seuraavat liikaa kansainvälisiä ruokatrendejä eivätkä arvosta omaa ruokaperinnettään, väittää Hans Välimäki. Kaksi Michelin-tähteä Chez Dominique -ravintolalleen saanut huippukokki julistaa makkarakastikkeen kaikkein aliarvostetuimmaksi suomalaiseksi ruoaksi.

Kommentteja suomalaisesta ruoasta ja ruokakulttuurista eri henkilöitä.

Makkarakastike yhtä suomalaista kuin lihapullat. Eli ei mitään Suomalaista. Totuus perinteisestä suomalaisesta ruuasta, niin kuin hyvin tiedät, on paljon mauttomampi. Pari viikkoa sitten kävin suurin odotuksin muikkukukon kimppuun. Elämäni suurin pettymys. Hyi satan! Kaikki perinteinen suomalainen ruoka on saatu maistuvaksi itämerellisin lisukkein. Turhaa hypetystä. Kyllä Italia ja Ranska olivat oikeassa, vaikka maistamatta. Eli ennemmin Pizza kuin kalakukko!

Yksi syy suomalaisen ruuan aliarvostukseen on Suomessa nyt valloillaan oleva terveysintoilu. Perinteisen suomalaisen ruuan maku on perustunut hyvien raaka-aineiden lisäksi runsaaseen suolan käyttöön, ja juhlaruokien osalta myös kerman, voin tai sianihran käyttöön. Kun suomalaista perinneruokaa yritetään nyt väkisin tehdä terveellisesti joko kokonaan ilman näitä aineita tai ainakin puolittaen määrät perinteisestä, ei ole ihme, että nämä perinteiset ruuat ovat mauttomia!

Ulkomaisia ruokia voidaan paremmalla omallatunnolla maustaa vaikkapa suolaisella soijakastikkeella, suolaisilla oliiveilla tai suolaisilla ja runsasrasvaisilla juustoilla, ja lopputuloksena on edes hieman maukkaampaa ruokaa. Yrttien vaikutus sen sijaan on aika mitätön: yrteillä ei voi korvata suolaa, vaan yrtit tai edes valkosipuli eivät maistu miltään ilman suolaa.

Ulkomaisista resepteistäkin ”suomalaiseen makuun” muokattu ruoka on suolattomampaa ja vähärasvaisempaa – siis mauttomampaa – kuin ulkomainen. Vertailu on helppo tehdä kotimaassakin maistelemalla ranskalaisia juustoja tai joidenkin ravintoloiden leipiä: eivätkö olekin tuplasuolaisia kotimaisiin verrattuna? Ja juuri siksi niin hyviä! Väitetään että vähäsuolaiseen tai suolattomaan ruokaan tottuu nopeasti. Niin tottuukin: itse en enää huomaakaan, että käytämme kotona vähäsuolaista leipää ja vähäsuolaista levitettä. Mutta kun sitten jossain maistaa todella hyvää leipää ja miettii, miksi se on niin hyvää, niin toteaa, että tämähän on paljon suolaisempaa kuin normaalisti käyttämämme ja siinä selitys. Sama koskee rasvatonta maitoa: jos sitä juo säännöllisesti, ei huomaa mitään ongelmaa, mutta kun sitten juo kevytmaitoa, havahtuu, että onpa hyvän makuista!

Väitän, että tämä suolattomuuden ja rasvattomuuden ihannointi on myös johtanut nuorison lihomiseen ja epäterveellisiin elämäntapoihin: kun nuoriso oppii, että ”oikea ruoka” on täysin mautonta, he oppivat hakemaan makuelämyksensä hampurilaisista, ranskalaisista perunoista, makeista virvoitusjuomista ja makeisista sekä kuorruttamaan kaiken kotiruuan runsaalla ketsupilla. Jos normaalin koulu- ja kotiruuan ”oikeaoppisuudesta” vähän tingittäisiin ja saataisiin näin oikea ruoka maistumaan joltain, houkutus ”roskaruokaan” ja ketsupin käyttöön ehkä vähenisi ja kokonaisuus olisi terveellisempi kuin nyt.

Turistien kannalta oleellista on tietenkin ravintolaruoka. Suomalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita ei ole Helsingissä monta. Minä olen käynyt niistä vain yhdessä, ja se kerta jäi sen ravintolan osalta ensimmäiseksi ja viimeiseksi, koska ”suomalainen perinneruoka” oli siellä täysin mautonta, ennen kaikkea suolan puutteen takia. Toivottavasti tämä ei ole koko totuus, vaan minulle sattui vain huono onni. Ehkä menen joskus vielä toiseenkin suomalaista ruokaa mainostavaan ravintolaan, mutta turisti taatusti muodostaa käsityksensä suomalaisesta ruuasta kerralla.

Kolmessa muussa Pohjois-Euroopan maassa asuneena ainakin oma kokemukseni on se, että näillä nurkilla Eurooppaa ruoka on perinteisesti jotain llihaa ja perunaa maasta riippumatta. Ja onneksi nykyisin myös jotain muuta… Eivätköhän ihmiset itse osaa valita mieleisensä melko laajoista valikoimista. Viimeinen asia mitä tämä maa tarvitsee on lisää tiukkoja käyttäytymisnormeja tyyliin ”tätä suomalaisen kuuluu syödä”.

Se vain ihmetyttää, että miksi kullttuurin muuttuminen nähdään niin usein hirvittävänä ongelmana? Se nyt on ihan luonnollista kehitystä. Ei maailma tai Suomi ollut 1950-luvullakaan samanlainen kuin vaikkapa ko vuosisadan alussa.

Einekset puhuttavat suomalaisessa kotiruuassa

Suomessa syödään aivan ylettömät määrät erilaisia teollisia eineksiä, joita on teollisessa käsittelyssä muokattu surutta. Kaipaan Suomeen tuorean ruuan kulttuuria, jossa esimerkiksi leivät, pullat ja pitkot leivottaisiin oikeasti sielä missä ne valmistetaan eikä puolivalmiina pakasteina.
Mielestäni pitäisi puhua kahdesta eri asiasta Suomalaisesta ruokakulttuurista ja puhtaista ruoka-aineista…. Ensimmäisen on vienyt jatkuva kiire ja jälkimmäisen romuttanet erilaiset logistiikka keskukset, jakelukanavat ja ylilyövät hygienia määräykset.
Allergisen lapsen äitinä voin sanoa, että ”puhtaan ruuan” löytäminen on kiven takana, sen maustamattoman, marinoimattoman lihan saaminen ei ole ihan yksinkertainen asia saatika sitten kukkarolle kestävä ratkaisu. Kaipaan ranskalaisia leipomoita (joita oli lähes joka korttelissa), toreja joissa myydään kotijuustoa (ei mitään kylmäketjuja), pienviljelijöiden tuottamia tuoreita vihanneksia… meillä kun torilta saa vain poronnahasta tehtyjä turistikamoja.

Oman ruokatuotannon puolesta puhutaan ja viljelyä pidetään tärkeänä kotimaassa

Suomalainen perusruoka ON HALPAA, kun sen saa hankittua läheltä viljelyksiä. Samalla näkee maan puhtauden, ( hiekkamaan perunat Satakunnassa!). Oli vuosikymmen, 70-luku ja vielä kauas 80-luvulle, jolloin söimme tai meille myytiin sopimusperunaa, keskeltä ison mustan kuopan omaavia apulannalle tuoksahtavia perunoita. Ne olivat suorastaan rikos suomalaiselle kunnon perunalaadulle, joita ei mistään löytynyt. Edes siemenperunaa ei saanut, että olisi voinut vuoteen alla uutta perunaa kasvattaa Juhannuksen herkuksi. Silloin vasta opin syömään riisiä ja makaroonivelli, johon lapsena oli koulussa tottunut, muuttui makaroonilootaksi.
Mihin katosivat hyvät perunalajikkeet? Eivät tainneet kestää apulantoja ja tehokasvatusta.
Perheen piirissä oli ”isoviha” maajusseja kohtaan. Onneksi kaikki on muuttunut. Nyt on peruna puhdasta, valkoista, ainakin täällä Satakunnassa. Vaan, menepä tuosta itään tai etelään 100-200 km ja jo ovat potutkin huonoja. Syyn pitää olla säilytyksessä, kuljetuksissa ja sopimusviljelyissä. Suuret keskusliikkeet ovat ottaneet vallan, miksi? Eikö suomalainen saa enää aikaseksi sitä, että sille ei saa kelvata liian huonolaatuinen peruna, joka vielä on kallistakin, kun sen matkanteko on sietämättömän pitkä ja kaipa se varastointikin kaupalle maksaa. En tiedä.

Perinteet nousevat monissa kirjoituksissa esiin. Mummon lihapullat, tuoreita marjoja lähimetsistä, kaurapuuroa aamupalaksi, niistä perusteista syntyy suomalaisen perinteiset ruuat.

Jatkan mummoni ja äitini viitoittamaa perinnettä. Aamu alkaa useinmiten aamupuurolla, marjoilla ja mustikkakeitolla. Lounaaksi ruoka tuoreista aineksista. Asuin maalla; kerran viikossa meillä kävi kala-auto. Ostimme siikaa, silakoita, lohta. Veljet onkivat haukia ja pikkukaloja. Liha oli toinen perusruoka-aine. Perunoita omasta pellosta. Porkkanaa joka päivä, samoin punajuuria – usein punajuuri-sipuri-etikka -raasteena. Perhe marjasti ja sienesti: niitä melkein joka pöydässä eri muodossa. Jälkiruoka kuului sunnuntaihin: puuroa ja marjoja, marja- ja hedelmäkiisseleitä, vanukkaita…
Jos aamupäivällä syötiin keittoa, iltapäiväruoaksi tuli tuhdimpi annos ja päinvastoin. Oli kampsupaistia, juustopaistia, lihasoppaa, kalasoppaa, makaronivelliä, makkarasoppaa, kesäkeittoa, hernekeittoa… ruismarjapuuroa, lappapuuroa, lättyjä ja marjoja.
Perjantaisin oli leipomuspäivä – silloin herkkuteltiin lämpimillä leivillä, rieskoilla, pullilla. Leivottiin kaakut, unelmatortut, marjapiirakat ja pikkuleivät koko viikoksi.
En koe, että olisimme eläneet mitenkään erilailla kuin kylämme muissa kodeissa. Lämpimäisiä lähetettiin lasten mukanana taloista toiseen – tai vietiin kyläilemään mentäessä.
Suomessa on erinomainen ruokaperinne. Se vain pääsi monessa perheessä katkeamaan väen muutettua moderneihin kaupunkioloihin ja valmiiden ruokapatojen ääreen. Noinhan on käynyt kaikkialla. Älkäämme väheksykö omaamme!

Kyllä olet aivan oikeassa suomalaisesta ruoasta.Sitä tehdään aivan liian vähän. Olen itsekkin ulkolaisten reseptien vanki, koska ne ovat maukkaita, täyteläisiä ja silti kevyitä.Olenkin nykypäivinäni miettinyt tätä asiaa ja olen ollut harmissani siitä, ettei kukaan teistä kokeista tee lehtiin ruokareseptejä suomalaisista raakaaineista. Esim. mitä voisin tehdä nauriista joka on jo sinällään mehukasta ja niin edelleen.
Meillä kotona lapsuudessa syötiin lihakeittoa, klimppisoppaa (josta en pitänyt) äitini oli etelä-pohjanmaalta ja se soppa kulkeutui sieltä hänen mukana Ouluun. Minun suurta herkkua on (oli) rössypottu, sitä ei taas tehty meillä kotona, koska äitini ei pitänyt siitä, että verta syötäisiin. Auta armias, kun koulussa oli rössypottupäivä, niin otin keittoa aina lisää. Joka sunnuntai oli sekahedelmäkeitto riisipuuron kanssa . Sekahedelmäsoppaa en ole koskaan tehnyt omassa huushollissani. Mannavelli ja makaroonivelli kuuluivat ilta tai aamu ruokailuun.
Makkarakastike ja pyttipannu olivat usein .tehtyjä ruokia. Sitten jos leipää jäi kuivaksi siitä laitettiin leipäjankkia. Leipäjankki on sellaista, että ensin läski sulatetaan paistinpannulle ja sinne laitetaan leivät ”mehustumaan”. Tämä oli ruoka jota en muista syöneeni. Jos oikein muistan, niin ei se äiti tainnut herkkuaan meille tarjotakkaan. Ehkä vain maistiasiksi. Se oli hänen välipalansa silloin tällöin. Tuhti ruoka ei haitannut hänen kurveissaan mitään, koska hänen työnsä oli tosi raskasta. Sylttyä laitoimme usein leivän päälle.
Siinähän on lehmän pötsilihaa, munuaista maksaa, sydäntä ja kaikkea muita sisäelimiä. Siitä en ole varma oliko keuhkot mukana syltyssä. Mielestni olivat. Sylttyä ostimme oululaisesta Karjapohjolasta joka oli lihakauppa. Usein saimme herkutella köyhilläritareilla, sekin oli jäännösleivästä tehtyä. Yksi keittiömme herkuista oli (on)tehdä hitaasti, hartaudella ja rakkaudella.hänelle sopii. Mutta samainen läskisoosi ja vielä tänäkin päivänä, mutta sitä ei passaa syödä kuin ani harvoin ja se pitää
Isämme kun saapui komennushommista kotiin, niin silloin laitoimme kalaa pöytään. Kalan valmisti usein isä itse. Vielä tulee mieleeni REX-kakku. Se valmistettiin silloin jos tiedettiin vieraiden tulevan. Vierashan tuli niinkuin vieras saattoi joskus ilmoittaa tulemisestaan jostain syystä ja hänet otettiin silloin juhlallisemmin vastaan REX-kakun kanssa. Onneksi silloin ei tiedetty mitään epäterveellisistä ruoista.
Talkkuna piimän kanssa.
Hevosen kuivaliha, oli lapsena minun herkkuani, mämmistä puhumattakaan.
Irtomaitoa haettiin 5 l päälärillä Valion myymälästä. Viini uupui kokonaan niin arki kuin juhlapöydästäkin.

Aina raaka-aineet eivät ole niitä makeimpia ja herkullisimpia. Ehkä karut olot ovat luoneet Suomeen myös karuja ruokia.

Jos on jokin tekijä joka erottaa suomalaisen perinneruoan muista, se on makujen kirpeys ja happamuus. Kokeilkaa vaikka viiliä puolukoiden kanssa tai savusilakkaa ja ruisleipää.
Suomessa ei muuten ole samanlaista tavernaperinnettä kuin muissa Euroopan maissa, ja syynä lienee 1700-luvun alusta lähtien harjoitettu ankara alkoholin verotus. Tavernahan on se paikka jossa kansanruoat vähitellen jalostuvat kulinarismiksi.

Kotimaisia raaka-aineita halutaan tukea ja käyttää. Otetaan mallia eurooppalaisista maista, jotka ovat brändänneet omat tuotteensa maan omaksi reseptiksi ja jopa eri alueiden mukaan.

Niin, otetaan vaikka nämä ns. TV-kokit jotka koko ajan hehkuttavat esim oliiviöljyn puolesta.
Miten olisi alkajaisiksi jos alkaisivat käyttää suomalaista rypsiöljyä. Jos olisimme kotiinpäin vetäjiä näissä ihan pienissä asioissa niin ehkä ne isommat asiatkin siiten sujuisivat paremmin. Sitäpaitsi rypsiöljy on aivan yhtä terveellistä!!! Jos hra Välimäki itse olisi hyvänä esimerkkinä ja käyttäisi suomalaisia raaka-aineita enemmän. Otetaan esimerkkkiä tässä asiassa esim Ranskasta tai Italiasta. He osaavat todella vetää kotiinpäin!!!
Miksi emme mekin? Eikä aina tarvitse shokeerata jonkun mämmin kanssa. Harva suomalainen syö sitä edes itse!